KeijoHouhala

Tunnistaako korkeakoulu asiakkaansa?

Kannustavilla elementeillä toimiva koulutusputki tuottaa osaajia työelämän tarpeisiin. Opintoihin tarvitaan vapauksia, vastuuta ja vaihtoehtoja, ei rakenteiden tai hallinnon turhia rajoitteita. Opintojen sujuminen on tasapainoinen kokonaisuus niin oikeuksia kuin velvollisuuksia.

Yhteiskunta ja teknologiat asettavat paineita ja muutostarpeita koulutukselle ja koko koulutusrakenteelle. Vaikka koulutuksen rahoitusta on leikattu, sen pitää louhia ja jalostaa tehokkaammin osaamista ja innovaatioita. Nämä muutokset haastavat koko koulutusketjun ja -verkoston, mutta erityisesti korkeakoulujen toimintamallit.

Opetushallinto säätelee opetusta lainsäädännöllä ja taloudellisilla elementeillä. Yhteiskunnan tavoitteena on saada hyviä osaajia työelämän tarpeisiin. Tosiasia onkin, että ilman koulutettuja osaajia työmarkkinat eivät tule toimeen.

On aika löytää vastaukset kysymyksiin

  • kuka on korkeakoulun (ammattikorkeakoulu tai yliopisto) asiakas?
  • kenen/minkä tahojen tarpeisiin opetusta toteutetaan?

Asiakkaan määrittely ei avaudu kokonaan liiketalouden pohjalta, koska opetuksen rahoittaa yhteiskunta ja siksi markkinoilla eivät suoranaisesti kohtaa ostaja ja myyjä. Samoin korkeakoulujen rahoitukseen on kytketty mukaan laadullisia ja taloudellisia kannusteita, jotka vaikuttavat myös asiakaskäsitteen määrittelyyn.

Mitä sitten korkeakoulujen resurssien vähenemiselle pitäisi tehdä? Ainakin on hyödynnettävä olemassa olevia taloudellisia ja inhimillisiä resursseja mahdollisimman tehokkaasti. Keinoina voivat olla

  • turhien raja-aitojen poistaminen
  • opintokokonaisuuksien määrittäminen kysynnän ja työmarkkinoiden tarpeiden mukaisesti
  • kannusteiden käyttäminen tarvittavien uudistusten katalyytteinä ja toteutuksessa
  • teknologian hyödyntäminen toistettavissa olevissa rutiininomaisissa työtehtävissä

Tavoitteena ovat toimivat koulutusrakenteet, jotka tukevat työmarkkinoilla niin työnhakijoita kuin työnantajia. Tästä syystä toiminnan arvioimiseen on kytkettävä niin opiskelijat kuin työllistämisestä vastaavat työnantajat. Työnantajat viimekädessä asettavat ensisijaiset vaatimukset tarvittaville osaajille eli ehdot työllistymisen edellytyksille. 

Korkeakoulujen arjesta on noussut esille, että korkeakoulukenttä on sirpaleinen ja mittakaavaltaan laaja. Asiakas/opiskelijakäsite olisi määriteltävä täsmällisemmin ja hallinto on saatava palvelemaan opetusta, innovaatiota ja mahdollisuuksia. Myös ulkopuolista täsmäosaamisesta, case-tyyppisestä opetuksesta on saatu hyviä kokemuksia siellä, missä sitä on hyödynnetty.

Kysyin blogia varten eri sidosryhmien näkemyksiä asiakaskäsitteen määrittelystä. Vastaukset tukevat näkemystä, että asiakaskäsite ei ole selkeä tai selkeästi ymmärretty. Tästä syystä tarpeiden ja odotusten määrittely voi olla häilyvää, ellei sidosryhmillä ole yhteistä käsitystä toiminnan objektista.

Toisena asiana kysyin tärkeimpiä arvoa tuottavia asioita, joita korkeakoulu tuottaa tai mahdollistaa. Vastausten pohjalta voi havaita, että asiakkaana kuitenkin nähdään opiskelija, työnantajat ja ympäröivä yhteiskunta. Varsinaisiksi arvoiksi nimettiin osaaminen ja sen uudistus, lainsäädännön vaatimusten täyttyminen ja työelämän kehittäminen.

Kolmas kysymys keskittyi mahdollisiin asiakasarvon esteisiin ja hidasteisiin. Tässä yhteydessä ongelmiksi nostettiin arjen vakiintuneet rutiinit, vallitsevat toimintakulttuurit, vuorovaikutuksen puute sidosryhmien kanssa ja muutoskyvyttömyys. Huolena nähtiin myös talouden rajallisuus.

Kun uudistuksia viedään eteenpäin, olisi panostettava onnistumisen edellytyksiin, joita ovat

  • selkeät käsitteet
  • turhien hallinnollisten rajojen poistaminen
  • todellisten tarpeiden tunnistaminen ja odotusten huomioiminen
  • sidosryhmien kohtaamispaikat
  • oikeat työkalut ja riittävä yksilöllisyys
  • työmarkkinoiden tuntemus

Perusasiat tuskin paranevat yksin hallinnon, lainsäädännön tai rahoituksen keinoilla. Mukaan tarvitaan innovatiivista asiakastarpeiden tuntemusta, odotusten hallintaa ja työmarkkinoilta tulevia hiljaisten signaalien tulkintaa, mutta varsinkin suorien tarpeiden kuuntelua.

Ratkaisut lienevät lopulta hyvinkin arkisia, kun esiin nostettuja esteitä tai hidasteita puretaan.

  • Hallinnon muuttaminen asiakaspalveluiksi
  • Kokonaisuutta johdetaan esteitä poistamalla
  • Toteutetaan sidosryhmien tarpeita ja yhteisiä intressejä

Näistä asioista olisi viimeistään nyt käynnistettävä julkista keskustelua, kun korkeakoulujen itseohjautuvuus ei ole korjannut havaittuja puutteita. Avoimen ja ratkaisuihin tähtäävän vuorovaikutuksen avulla kehitystä pystytään aktivoimaan ja tukemaan.

Kehitys ja uudistus on saatava liikkeelle arjessa, jota voidaan sitten tukea korkeakoulujen sisäisellä ohjeistuksella.

Korkeakouluja ei pidä suitsia liikaa talouden keinoilla, koska yhteiskunnan on rahoitettava myös perustutkimusta. Yhteiskunnan kehittyminen on koulutuksen, sivistyksen ja innovaatioiden varassa, jota tuetaan tasapainoisella taloudella, sosiaalisuudella ja yhteisöllisyydellä.

Päättäjien on viimein ymmärrettävä, että kestävä koulutuspolitiikka ja sujuva arki varmistavat työmarkkinoille tekijät. Tuloksia saadaan positiivisuudella, innostuksella ja yhdessä tekemisellä.

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset